Perheterapeutti, kouluttaja Elli Meklin käsittelee minäkuvan ja itsetunnon teemoja kirjassaan Nimesi on rakastettu (Aikamedia, 2019). Kirjaansa varten Meklin on tehnyt päivätyötä yksilö-, pari- ja perheterapiaa vuosien ajan sekä vieraillut puhumassa seurakunnissa. Terapeutin viesti kanavoituu sekä uskon että tieteen siivilöimänä niin, että ihmisen täytyy löytää oma itsensä, jotta hänellä on aidompi suhde niin omaan itseen, läheiseen kuin Jumalaan. Moni kuitenkin pakenee omia käsittelemättä jääneitä asioitaan eikä uskalla pysähtyä omaan itseensä, jolloin minäkuvakin voi vääristyä ja lähisuhteet voivat osoittautua hankaliksi. Onneksi terapiaa voi hyödyntää, ja tämä olisi kristittyjenkin hyvä muistaa. Usko, sielunhoito ja psykologia eivät ole Meklinin mukaan ristiriidassa keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan. Toimittajana Ariel Neulaniemi.
Osa 1: Monen elämään kuuluu rikkonaisuutta, joka monesti juontaa juurensa varhaislapsuuteen. Sen sijaan, että syyt rikkinäisyyteensä tiedostaisi ja pyrkisi tekemään asioille jotain, liian harva uskaltaa pysähtyä. ”Kristittykin voi olla paossa itseään ja paeta voi Jumalaan ja hengellisiin asioihin”, huomauttaa Elli Meklin.
Osa 2: ”Ei susta tule ihmistäkään, kun ei mulla oo aikaakaan hoitaa sua”, sanoi suurperheen äiti Elli-tyttärelleen. Vuosia myöhemmin oli aika tunnistaa varhaislapsuudessa selittyneet turvattomuuden syyt. Jotta kokee päässeensä turvattomuuden tunteesta, joutuu tekemään kuitenkin paljon työtä.
Osa 3: Uskonnollisuus voi estää ymmärtämästä muita ja suhde Jumalaankin voi muodostua haastavammaksi. ”Kun emme ole turvassa, meidän pitää olla oikeassa”, Meklin pohtii uskonnollisen reviirin puolustamisen seurauksia.
