Maamme suurin kristillisen pop-rockin tapahtuma Glow Festival kokosi viikonloppuna yli 9000 kävijää loppuunmyydylle Nokia Arenalle. Festivaalilla esiintyivät yhdysvaltalainen Petra sekä iso kattaus kotimaisia artisteja. Lisäksi areenalla jaettiin Glow Gospel Awards -palkintoja hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja taustavaikuttajille.

Lauantaina 24.8.2024 pidetyssä Glow Festivalissa esiintyi kotimaisia artisteja, muun muassa JippuJaakko LöyttyPekka Simojoki ja ExitJukka Leppilampi sekä bass’n helen.

Kansainvälisyyttä tapahtumaan toi puolestaan yhdysvaltalainen Petra, joka on uransa aikana julkaissut 24 albumia, myynyt lähes 10 miljoonaa kappaletta ja palkittu 4 Grammy-palkinnolla.

Festivaalin taiteellisena johtajana toimi Lasse Sakara, joka tunnetaan aiempaa muun muassa Kaija Koon ja Antti Tuiskun suurkonserttien kapellimestarina.

Festivaalijärjestäjä Johanna Vauto iloitsi loppuunmyydystä tapahtumasta.

”Osasin odottaa paljon, mutta tämä oli niin hieno kokemus itsellekin, että hetki menee sulatella.”

”Kymmenet artistit, muusikot, alan ihmiset, yhteistyökumppanit, tutut, ystävät ja läheiset. Kahden vuoden työ sai hienon päätöksen, ja upeaa on saada sanoa, että matka jatkuu.”

Festivaali järjestetään tulevaisuudessa vuosittain. Vuoden 2025 päivämäärä on perjantai 22. elokuuta. Radio Dei on Glow Festivalin päämediakumppani.

Glow Festivalin arvoista keskeisin on Vauton mukaan yhteisöllisyys, ja lavalla nähtiin esiintymässä yhdessä jopa kymmeniä vuosia sitten lopettaneiden kokoonpanojen artisteja.

”Festivaalin myötä syntyi myös muutama yhteisjulkaisu, jotka saivat ensiesityksensä Nokia Arenalla.”

Elämäntyöpalkinnon jaon yhteydessä Glow Festivalilla puolestaan pidettiin pieni muistohetki Tarvo Laaksolle.

Pidemmän kaavan mukaan viime vuonna edesmennyttä Laaksoa muistellaan lauantaina 7. syyskuuta, kun Suomigospelin pioneerille järjestetään muistokonsertti Tampereella. Aleksanterin kirkossa kello 18 alkavaa konserttia pääsee seuraamaan suorana Dei Plussasta.

Glow Festivaalilla jaettujen Glow Awards -palkintojen voittajat eri kategorioissa ovat:

VUODEN MUSIIKINTEKIJÄ: Ossi Mäki-Reini

VUODEN BIISI: Eve & Ossi, Sielläkin

VUODEN GOSPEL-TUNNUSTUS: Jan-Erik Lindqvist, Finngospelin perustaja

TULEVAISUUDEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ: Henna-Maria Harju, Gospelmuusikko

ELÄMÄNTYÖPALKINTO: Tarvo Laakso (edesmennyt)

Kuva: Alpo Syvänen