Tasa-arvon päivänä omat puheenaiheensa jakoivat tällä kertaa Karri ”Paleface” Miettinen, Suomen Lähetysseuran viestintäjohtaja Laura Häkli sekä Aikamedian toimittaja Anssi Tiittanen. Heidät samaan pöytään oli kutsunut ohjelmaa isännöivä Ariel Neulaniemi.
Laura Häkli toi puheen aiheeksi suomalaisuuden edustajan tarpeen maailmalla. Järjestöissä ja mediassa tiedetään, että suomalaisten kokemukset maailmalla kiinnostavat paljon enemmän kuin paikallisten ihmisten tarinat ja kohtalot. Suomalaisten kokemukset kaukomailta ovat mielenkiintoisia, kun taas kaukana asuvien, esimerkiksi kehittyvien maiden ihmisten, asemaan on vaikea asettua ja kaukaisista asioista on vaikea kiinnostua. Häklin edustamassa Lähetysseurassakin näkyy, että suomalaisten kokemukset ja tarinat saavat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa eniten suosiota. Erään lähetysseuran työntekijän koronaan sairastuminen Nepalissa ylitti mediakynnyksen Suomessa ja samalla oli mahdollisuus kertoa Nepalin ja kehittyvien maiden hankalasta koronatilanteesta ylipäätään. Mistä tämä kertoo? Onko siis suomalaisuuden rooli ulkomailla tärkeämpää kuin empatian kokeminen tiukassa tilanteessa olevia kohtaan? Suomalaisuuden edustajan merkitys esimerkiksi lähetystyössä on muuttunut viime vuosina. Lähettien määrä on vähentynyt, mutta toisaalta on nähty paikallisten seurakuntien ja yhteistyökumppaneiden tärkeä rooli.
Paleface toi esille musiikkialan vaikean tilanteen. Livekeikat kiellettiin vuosi sitten. Suurin osa musiikkialasta on jäänyt työttömyyskorvausten, yritystukien, koronatukien ja apurahojenkin ulkopuolelle, koska valtaosa tekijöistä on freelancereita. Keikattomuus ei tarkoita taloudellisia haasteita pelkästään bändeille ja artisteille, vaan myös kaikille liveteknikoille (miksaajat, monitorimiksajat, roudarit, valomiehet, keikkabussikuskit), livetekniikkaa vuokraaville firmoille ja myös managereille ja keikkamyyjille, joiden toiminta perustuu keikkamyynnistä saatavaan prosenttiin. TIlanne on hankala myös Seinäjoen Provinssirockin kaltaisten festareiden kohdalla, kun tapahtumasta on riippuvainen koko kaupunki kaikkine yrittäjineen. Taloudellisesti laskettavissa olevien menetysten lisäksi on myös toinen vaikeammin mitattava hinta, joka tästä kaikesta maksetaan ja se on se inhimillinen kärsimys ja mielenterveysongelmat jotka keikkailukiellosta aiheutuvat.
Anssi Tiittanen pohti, onko papista tulossa niin sanottu ”naisten ammatti”. Työmarkkinoilla kysellään, että miten naisia saataisiin rakennusalalle ja miehiä sosiaali- ja terveysalalle. Vaikka yhteiskunnan tasolla monet tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat olleet esillä ja niiden eteen on jo tehty konkretian tasolla töitä, useat ammattialat ovat yhä vahvasti sukupuolittuneita. On miesten ammatteja ja naisten ammatteja. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista naisten osuus vuonna 2018 noin 47 prosenttia eli noin 2000 henkilöä. Naisten suhteellinen määrä pappien joukossa on lisääntynyt ja tullee lisääntymään teologisen tiedekunnan pääsykoekirjoitusten perusteella. Papin ammatti kutsuu nykyisin enemmän naisia kuin miehiä. Samoin alakoulun opettajia, päivähoidon henkilökuntaa tai sosiaali- ja terveysalan hoitopuolta. Mitä ajatella sukupuolittuneista työaloista niin kirkon pappisrintamalla kuin laajemminkin?
Jälki-istuntoon liittyvää
Mistä muukalaisten pelko kumpuaa? – Syynä väkivallan ja tautien kammo (seura.fi)
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on pudonnut vuosia, mutta nyt lasku pysähtyi – Kotimaa
”Sinne meni kaikki” – henkinen hyvinvointi romahtanut tapahtuma-alalla – Rumba.fi
