Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kiittelee Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia siitä, mihin Venäjän presidentti Vladimir Putin ei toimillaan pystynyt. Niinistön mukaan Trump herätti EU:n miettimään vastuuta puolustuksestaan.

– Euroopan liberaali eliitti sai oikein kunnon pläjäyksen, puuskahti kansanliikkeen presidenttiehdokas Sauli Niinistö Radio Dein vaalitentissä perjantaina kuvatessaan Trumpin eurooppalaisille johtajille tarjoilemaa shokkihoitoa vaatiessaan muun muassa Nato-maiden huippukokouksessa Brysselissä, että jäsenmaiden on sijoitettava puolustusmenoihin sotilasliiton suosittama kaksi prosenttia kansantuotteesta.

Viestissä ei  ole Euroopan kannalta sinänsä muuta uutta kuin se, että Trump vaikuttaisi EU-johtajien tuntemusten mukaan viestinsä kanssa enemmän tosissaan kuin Yhdysvaltain edellinen presidentti Barack Obama.

Trump on viitannut sitovansa vaatimuksensa puolustusmenojen kasvattamisesta Naton viidennen artiklan toteutumiseen. Viides artikla on sotilasliiton ydinajatus. Sen mukaan hyökkäys yhtä Nato-maata kohtaan on hyökkäys koko sotilasliittoa kohtaan. Trumpin Nato ei sallisi vapaamatkustajia – ei rahaa, ei apua.

Niinistö totesi Radio Deissä, että vasta Trumpin ilmoitus on saanut EU-maat pohtimaan vakavasti vastuutaan mantereensa puolustamisesta. Moni unionin jäsenmaa on Naton jäsen toisin kuin Suomi.

– Siinä mielessä Krim ei vielä herättänyt tätä eurooppalaista ajatusta, Trump kyllä sitten sen herätyksen antoi. Totta kai Obaman administraatio oli moneen kertaan puhunut samaa, sanoi Niinistö Tapani Ruokasen toimittamassa Radio Dein vaalitentissä perjantaina.

Venäjän presidentti Vladimir Putin töytäisi vuonna 2014 eurooppalaisten turvallisuudentunnetta Krimin niemimaan valtauksessa ja Ukrainan sodalla, mutta ei vielä Niinistön mukaan herättänyt EU:n johtajia.

– Obama ja Trump ovat tehneet Euroopalle palveluksen, kun ovat sanoneet, että meidän täytyy ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan.

”Liittovaltion peikko on aika näkymätön, ei sitä taida kukaan poliittisella kentällä tosissaan ajaa.”

Niinistö on varovainen sanoissaan vastatessaan kysymykseen, kehittyykö Euroopan unionista puolustusliitto ja mikä olisi Suomen rooli siinä.

– Lissabonin sopimukseen kirjatuissa turvatakuissa EU:n jäsenmaille on kirjattu velvollisuus antaa toisilleen kriisin sattuessa apua ”kaikin käytettävissä olevin keinoin”.  Sanamuoto on jopa vähän vahvempi kuin Naton viides artikla, Niinistö huomauttaa.

Hänen mukaansa joidenkin turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden kuolleeksi kirjaimeksi leimaaman Lissabonin sopimuksen sisällöstä ja käytännön merkityksestä on avattava korkean tason keskustelu EU:n jäsenmaiden välillä.

– Kirjoissa ollaan pitkällä, mutta käytännössä eipä juuri. Sen vuoksi kirjoitettu asia pitää vähän paremmin vielä käydä läpi. Keskustelussa pitäisi saada selväksi, auttaako ystävä toista.

–  Lissabonin sopimuksessa on keskinäinen avunantovelvollisuus ja se on kirjoitettu aika vahvastikin. Nyt kaikkein tärkeintä olisi selvittää henkistä asennetta – mikä se kaikkialla EU.n alueella on ja miten me koemme yhteyttä tässä suhteessa. Se on jäänyt hiukan epäselväksi.

Radio Dein vaalitentissä Niinistö korosti Eurooppa-henkisyyttään ja vakuutti Suomen hyötyvän sekä taloudellisesti, kulttuurisesti että turvallisuuspoliittisesti unionin jäsenyydestä. Hän vaatii sekä Suomen että jäsenmaiden poliittisia päättäjiä avaamaan äänekkäämmin kansalaisille EU-jäsenyyden tuomia etuja kansalle ja kansalaisille.

– Ymmärrettäisiin, että me olemme yhdessä EU:n asioissa ja eurooppalaisina Euroopan asialla. Siitä olisi hyvä enemmän keskustella.

Presidentinvaalikampanjoissaan perussuomalaisten ehdokas Laura Huhtasaari ja toinen kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen ovat väläytelleet Euroopan unionin olevan matkalla kohti liittovaltiokehitystä, johon nämä ovat kritisoineet Niinistönkin Suomea ”hivuttavan”.

– Federalismi ja liittovaltion peikko on aika näkymätön, ei sitä taida kukaan ainakaan poliittisella kentällä tosissaan ajaa, Niinistö kuittaa.

Teksti: Kai Kortelainen

Radio Dein presidentinvaalitentit kuullaan perjantaisin klo 16 ja uusintana tiistaisin klo 19. Haastattelut ovat kuunneltavissa kuukauden ajan Radiot.fi-palvelussa. Niinistön haastattelu kuullaan uusintana Radio Deissä tiistaina 16.1. klo 19.

Kommentoi juttua Radio Dein Facebookissa

Katso Radio Dein presidentinvaalitenttien aikataulu