– Kyllä minä joskus näitten kuukausien aikana, jolloin vihaposti on kiihtynyt niin voimakkaasti, haluaisin katsoa silmiin ja kysyä, että haluatko kuulla, miltä se minusta tuntuu, miten monta unetonta yötä se on aiheuttanut, tai miten paljon se menee ihon alle, miettii häpeää ja pelkoa vihapuheesta kokenut Irja Askola.
Helsingin piispa on vastaanottanut poikkeuksellisen paljon vihapuhetta. Siinä missä hän haluaisi kertoa siitä, miltä sen saaminen tuntuu, hän haluaisi myös kysyä puhujilta, mitä heille kuuluu ja mitä he puheellaan haluavat todella sanoa.
– Ajattelen, että viha ja pelko ovat serkuksia ja molemmilla on aina joku viesti.
Yhteiset kahvit erimielisyyksistä huolimatta
Marraskuussa eläkkeelle jäävä Irja Askola kertoi Radio Dein Piispan kyselytunnilla, että piispan viran tuoma julkisuus on yllättänyt hänet. Julkisuus on tuonut mukanaan niitä, jotka taputtavat raitiovaunussa olalle ja kertovat, että eivät kuulu kirkkoon, mutta pitävät siitä, että Irja Askola on ”meidän piispa”. Tavalliset ihmiset ovat liittyneet kirkkoon luettuaan artikkeleita Askolasta. Mutta myös kritiikki on ollut kovaa.
Vihapuheen vastapariksi Askola on lanseerannut ajatusta siitä, että joka päivä jollekin sanottaisiin kolme myönteistä asiaa. Kyselytunnilla Askola haastettiin kehumaan kristittyä, joka ajattelee eri tavoin esimerkiksi avioliittolaista.
Askola kehui Leif Nummelaa ja Timo Junkkaalaa, joiden kanssa hänellä on hyvät välit erimielisyyksistä huolimatta. Junkkaala ilmoitti joutuvansa vaihtamaan hiippakuntaa, kun Askola valittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi. Keskustelu Askolan ja Junkkaalan välillä oli kivulias, mutta välit ovat pysyneet juurikin keskusteluyhteyden takia.
Leif Nummela taas kirjoitti Uuden tien pääkirjoituksessa joitain vuosia sitten, että on tiettyjä piispoja, joiden palveluksia seurakuntalaisten voisi olla viisasta välttää. Askola oli kyseisellä listalla. Nummelankin kanssaan välit säilyivät:
– Me puhuimme kirjoituksesta. Kerroin, millä tavalla tällaiset kirjoitukset vaikuttavat, sanoo Askola ja kertoo kohdanneensa Nummelan Irjana, eikä instituutiona. Joka kirkolliskokouksessa Nummela ja Askola huolehtivat siitä, että juovat yhdessä kahvit ja vaihtavat kuulumiset.
Eri mieltä saa olla
Irja Askola ymmärtää tiettyjä vihapuheen muotoja. Hän ottaa esimerkiksi seurakuntalaisen, joka kokee, ettei häntä ole kohdattu, ja siksi kritisoi turvapaikanhakijoiden vastaanottamista. Toiseksi esimerkiksi hän nostaa tiukassa taloustilanteessa olevan yksinhuoltajaäidin, joka kritisoi, että ”hyysätään muslimeja”.
– Sen viestin kuuleminen on hyvin eri asia, kuin sitten, kun tulee hyvin sukupuolittunutta, naisen persoonaan liittyvää raiskausuhkausta, solvausta ja sen tyyppistä viestiä, jota en radiolähetyksessä halua suustani päästää. Niihin meidän pitäisi kiinnittää ihan eri tavalla huomioita.
Piispa painottaa, että kristityt eivät voi puhua toisilleen siten. Eri mieltä saa olla, mutta ivalle on laitettava rajat.
Kirkko antaa turvaa
Helsingissä kirkko on majoittanut paperittomia, joilla ei ole lain mukaan oleskeluoikeutta Suomessa. Tämä on herättänyt kysymystä siitä, antavatko kirkon piispat viestin, ettei lakia tarvitse noudattaa.
– Kirkkojen vuosisatainen perinne on ollut se, että suojaa tarvitsevalle avataan kirkon ovi, Askola muistutti ja totesi, että kirkko on tavannut viranomaisia hyvässä hengessä asian tiimoilta. Kirkko ei piilottele ketään, muttei myöskään ilmianna.
Irja Askolan mielestä kirkon pitäisi olla voimakkaammin kriittinen Suomen tämänhetkiseen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Hän kritisoi esimerkiksi sitä, että perheiden yhdistäminen on tehty mahdottomaksi.
– En haluaisi sen retoriikan lisääntyvän, jossa maahanmuuttajat nähdään selkeästi yhtenä blokkina, joka on turvallisuutemme mahdollinen uhka. Heissä on paljon osaajia ja heillä on erilaisia tarinoita. Voisimme muistella omaa historiaamme, millä tavalla meiltä on lähtenyt ihmisiä Ruotsiin ja Kanadaan.
