Tämä on se päivä vuodessa kun muistelen isoisääni, joka oli Helsingin kaupungin orkesterin ykköstrumpetisti. Hän oli hyvin isänmaallinen mies ja muutti 1930 luvulla Suomessa olleiden nimenmuutoskampanjoiden yhteydessä suvun ruotsalaisen sukunimen Roosin Rostamoksi.
Puolitoista kuukautta isäni syntymän jälkeen alkoi Talvisota 30 päivä marraskuuta 1939. Isoisäni ei kertonut omasta hämäräsokeudesta, vaan lähti eturintamalle ja jäi sinne. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty, joten olemme muistelleet häntä Hietaniemen hautausmaalla Kadonneiden muurilla, johon on hakattu 734:n sodissa kadonneen tai kentälle jääneen helsinkiläisen nimet. Yksi nimistä on Mauno Henrik Rostamo.
Itsenäisyyspäivän blogissa pohdin mitä isättömyys on merkinnyt isälleni ja suomalaisille ylipäätään. Miten osaa itse olla isä, jos oma isä on kuollut tai traumatisoitunut. Miten vahinko siirtyy sukupolvelta toiselle. Isäni ja isoisäni ovat sodan uhreja, tyttäreni tulevaisuus pelottaa, mutta meidän sukupolvi saa kiittää Jumalaa yltäkylläisestä historian vaiheesta. Päivän blogin voit kuunnella klikkaamalla alla olevaa palkkia.
